Eilen kävin sitten sen salikortin hakemassa. Mietein hetkisen aikaa, että otanko kuntosalikortin kuukaudeksi vai ryhmätunnit kuukaudeksi. En viitsi ottaa Vip-korttia, jolla pääsisi molempiin miten itse haluaa. Ajattelin ryhmäkortin olevan parempi, näkee ihmisiä ja saa kunnolla sen hien päälle. Salilla kun on helppo pitää taukoa ja ryhmätunneilla pidetään sitten kun "annetaan lupa". Tokihan siis saa pitää omaa juomataukoa jos siltä tuntuu, mutta ohjaajat ovat sen verran loistavia ja mahtavia manipuloijia, ettei siinä edes hokaa että tarttisi juomatauon :D
No, kun kortti oli ladattu, oli aika valita mille tunnille menisin. Vaihtoehtoina olivat BodyCombat, Spinni ja joku muu. BodyCombat alkaisi varttin päästä, päätin mennä siihen. Olen käynyt vuosi sitten säännöllisesti combatissa, kaksi tai kolme kertaa viikossa. Ja mä rakastan sitä lajia ylikaiken!
No, nyt ei ole tullut liikuttua niin paljoa, mitä silloin aijemmin, pelotti hiemasen että mitä kroppa tai kunto sanoo siitä että menen combattiin, ei se kuitenkaan ole mitään hirveän hidasta tai rauhallista "taistelua", vaan oikeesti siihen vaaditaan kuntoa, vauhtia ja voimaa.
Vakkari ohjaaja, joka vuosisitten piti combattia, oli sairaslomalla, selkäkivun vuoksi. Hän harrastaa kaikkea, taistelulajeja ihan itsekseen, myös opettaa niitä ja sitten vielä nuo ohjaustunnit joita hän piti tuolla kuntosalilla. No, hänen sijaisenaan oli mulle tuttu nainen. Joka oli oikeastaan hyvä, koska tämä nainen ohjeisti jokaisen liikkeen kunnolla, ettei mennyt sekaisin. Ohjelma oli muuttunut siitä mitä itse olen viimeksi käynyt, mutta tämä nainen piti vanhojakin kappaleita välissä.
Taisin innostua ihan liikaa, sillä tein kaiken niin täysillä, kun vaan mieli ja kroppa kestäisi. Nyt tuntuu käsissä ja jaloissa, mutta ei ole kipeät. Vähän silleen tuntuu kun yrittää poikaa nostaa tai muuta.
Hiukset oli tunnin loputtua ihan märät ja toppi aivan litimärkä hiestä :) Vesipullo meni miltein kokonaan tunnilla, ja tunnin loputtua vedin proteiini patukan.
Nuo patukat on hyvä ottaa tunnin loputtua, koska siinä vaiheessa kun lihaksiin on pumpattu verta, ne tarvitsee proteiinia. Ja proteiini myös ehkäisee sitä julmetonta kipua, mikä tulee kun liikkuu voimalla. Ehkä siksi mulla ei olekkaan paikat kipeinä, vaan tuntuu että on jotain tehnyt.
Kaveri laittoi viestin juuri äsken. Kyseli noista kuntokulman hinnoista ja muista, jos hänkin rupeisi käymään kaksi kertaa viikossa. Hän voisi tulla mun kanssani, mutten usko että roudaisin häntä heti combattiin. Pitäisi alottaa rauhallisesti, mutta mä halusin kokeilla, mihin mun kroppani pystyy ja onko siitä haittaa. Jos ei, jatkan combattia, jos on haittaa, niin sitten kokeilen jotain muuta.
Suunnitelmana olisi nyt kaksi kertaa viikossa käydä combatissa ja kerran viikossa Body Balancessa. Balance kuluttaa kaloreita, kyllä, mutta se on sellaista mielen ja lihaksien rentouttamista. Hitaat ja varmat liikkeet takaavat että niihin pitää keskittyä. Sopii hyvin ressaavalle ja ahdistuneelle ihmiselle, ja sellaiselle jolla on lihakset kireät. Eli sopii mulle hyvin. Mä kun olen sellanen ressiperse, ettei ole tosikaan. Ja lihakset mulla ovat kireät. Ahdistus tulee ressistä. Saatan ihan tyhmiäkin asioita ressata, mutta nyt jo tuntuu helpottaneen. Urheilu virkistää mieltä :)
Body Balancessa käytetään joogaa, pilatesta ja taiji-lajeja. Ja Body Combatissa karate, muy thai, nyrkkeily ynnä muita vastaavia. Jos suunnitelma onnistuu, kävisin kolme kertaa salilla viikossa ja sitten muut päivät pojan kanssa vaunulenkillä ja ulkoilemassa. Yksi päivä vähintään pitää pitää viikossa vapaata, jotta lihakset saisivat rentoutua ja palautua rauhassa :) Tänään pidän sen päivän, koska en kuitenkaan ole pitkään aikaan liikkunut kuten eilen ja saliohjaaja suositteli sitä mulle. Huomenna on varmaankin taas Combat, sinne siis ja sitten pojan kanssa seuraavana päivänä vaunuilemaan.
Ohhoh, kylläpäs tulee nyt taas tekstiä...
No, mut taas pidin taukoa kirjoittamisesta, ehkä sitä tulvii näin paremmin kun pitää taukoa ja sitten kirjottaa taas.
Ruokailut ovat menneet hyvin. Olen syönyt aamuisin joko puuroa tai hapankorppuja. Puuroa ennemmin yleensä, mut jos en jaksa väsätä sitä, ni sitten happikset toimivat yhtä hyvin :) Syön 5 kertaa päivässä ja sekin on onnistunut hyvin. Kannan aina mukanani kun jonnekkin lähden ni proteiini patukkaa, jos tulee nälkä. Ettei nälkä kasva liian suureksi ja sitten tulee ahmittua. Syön juuri sen mitä jaksan, enkä yhtään enempää. Vesi toimii janojuomana edelleen ja maito ruokajuomana. Eli ei oikeestaan mitään ihmeellistä näissä :D Samat asiat taidan selittää miljoonaan kertaan, mut eipä kai se mtn.
Jahha, sit sitä vois tutustua KuntoKulman sivuihin tarkemmin, sillä ne ovat muuttuneet siitä mitä viimeksi kuntokulmassa touhusin :)) ->
tiistai 27. marraskuuta 2012
torstai 22. marraskuuta 2012
Eilen löysin kaapista valkosuklaalevyn, joka oli avattu. Se oli siis sitä varten siellä, kun poika täytti puoli vuotta, jota juhlistimme pikkaisen.. (Pikkaisen?! Kakkua ja keksejä ja kahvia...) No, mut ne oli kiva järjestää :)
Kattelin sitä levyä hetkisen aikaa. En oo koskaan ollu valkosuklaafriikki tai mitään, tummasuklaa nykyisin lempparini ja sitä ennen oli ihan tavallinen maitosuklaa. Suklaa, naisen lemppari kaikessa, yleensä. Mietiskelin siinä mitä sille levylle tekisin. Mieleni ei tehnyt syödä sitä. Eikä se häirinnyt minua ollenkaan siellä kaapissa. Löysin sen sattumalta. Kuitenkin, heitin sen roskiin. Ei siinä paljoa ollut, mutta en ajatellut siinä vaiheessa muutaku et roskiksen tekee mieli suklaata, annetaan senkin vähäsen maistella :D
Jälleen tuli mieleen se Minuutti huulilla, ikuisuus vyötäröllä. Nyt on vaan hyvä olo, että heitin sen menemään. :)
Kokeilin eilen mun niitä tavoite farkkuja. Mahtuivat paremmin kiinni, verrattuna siihen kun viimeksi niitä kokeilin. Mut edelleen ne puristi lantion kohtaalta. Kokeilin niitä tiukkiksien kanssa, siis sellaisen joka tukee mahaa. Ostin ne tiukkiksen silloin, kun poikani syntyi. Ihan siksi, että sitten oli itsellä parempi olo, kun raskauden jälkeisen turvotuksen sai hiemasen pienemmäksi. Tiukkiksien kanssa, ne farkut tuntuivat hyviltä. Ja näyttivät hyviltä.
Vielä kun ne menisi päälle niin hyvännäköisesti ilman tiukkiksia.
Ruokailuajat ja määrät ovat onnistuneet. Olen syönyt sen miten on ollut nälkä, enkä yhtään silloin, kun luulen mieliteon olevan nälkää. Olen katsonut että lautasellani on salaattia, raejuustoa ja muuta kevyttä. Nyt on ollut vain raejuustoa, on unohtunut ostaa salaattia kun kaupassa käymme. Tosin, nyt on kaupassa käynti vähentynyt, koska ei ole ollut niin paljoa rahaa.
Onnekseni, puuro ei maksa paljoa. Syön sitä aamuisin ja iltaisin. Joskus aamuisin syön puuron sijasta hapankorppua, jotten kyllästyisi puuroon. Iltaisin on mukava aina syödä puuroa, kun se täyttää juuri sopivasti, eikä tule sellainen turvonnut olo ja nukahtaminen onnistuu paremmin.
Nyt tosin, olen taas alkanut valvoskelemaan 1-3 asti. Olen väsynyt kun sänkyyn menen, mutta kun avaan kirjan, jota olen alkanut lukemaan, saatan lukea sitä vaikka kuinka kauan. Enkä huomaa kelloa katsella.
Jonakin onnellisena päivänä, on kirjan nimi. On todella mielenkiintoinen. Ehkä se on siksi huono lukea illalla, koska siihen jään koukkuun. Se on juuri sellainen kirja, josta pidän. Siinä ei ole alkua "Olipa kerran", "Eräänä päivänä" yms.. Vaan siinä on nainen, joka kertoo omasta menneisyydestään. Kertoo jonkulle toiselle ihmiselle. Tykkään tuollaisista kirjoista, koska tuntuu kuin keskustelisi jonkun kanssa, vaikka vaan lukee. Siihen uppoutuu sen takia.
Tarvitsisi varmaankin lukea tuota kirjaa päivisin ja vaihtaa joku tylsempi kirja iltalukemiseksi. En ole kuitenkaan niin väsynyt aamuisin, vaikka luenkin sitä kirjaa myöhään. Kirjaa, kun uppoudun lukemaan, rentoudun. Ja onhan seki pääasia ja hyvä asia. Rentoutumista elimistö kaipaa myös, vaikka nukkumisessakin rentoutuu.
Jahha, täytyypi hilpasta. Alkaa kuulumaan siltä et poika heräilis piakkoin :)
Kattelin sitä levyä hetkisen aikaa. En oo koskaan ollu valkosuklaafriikki tai mitään, tummasuklaa nykyisin lempparini ja sitä ennen oli ihan tavallinen maitosuklaa. Suklaa, naisen lemppari kaikessa, yleensä. Mietiskelin siinä mitä sille levylle tekisin. Mieleni ei tehnyt syödä sitä. Eikä se häirinnyt minua ollenkaan siellä kaapissa. Löysin sen sattumalta. Kuitenkin, heitin sen roskiin. Ei siinä paljoa ollut, mutta en ajatellut siinä vaiheessa muutaku et roskiksen tekee mieli suklaata, annetaan senkin vähäsen maistella :D
Jälleen tuli mieleen se Minuutti huulilla, ikuisuus vyötäröllä. Nyt on vaan hyvä olo, että heitin sen menemään. :)
Kokeilin eilen mun niitä tavoite farkkuja. Mahtuivat paremmin kiinni, verrattuna siihen kun viimeksi niitä kokeilin. Mut edelleen ne puristi lantion kohtaalta. Kokeilin niitä tiukkiksien kanssa, siis sellaisen joka tukee mahaa. Ostin ne tiukkiksen silloin, kun poikani syntyi. Ihan siksi, että sitten oli itsellä parempi olo, kun raskauden jälkeisen turvotuksen sai hiemasen pienemmäksi. Tiukkiksien kanssa, ne farkut tuntuivat hyviltä. Ja näyttivät hyviltä.
Vielä kun ne menisi päälle niin hyvännäköisesti ilman tiukkiksia.
Ruokailuajat ja määrät ovat onnistuneet. Olen syönyt sen miten on ollut nälkä, enkä yhtään silloin, kun luulen mieliteon olevan nälkää. Olen katsonut että lautasellani on salaattia, raejuustoa ja muuta kevyttä. Nyt on ollut vain raejuustoa, on unohtunut ostaa salaattia kun kaupassa käymme. Tosin, nyt on kaupassa käynti vähentynyt, koska ei ole ollut niin paljoa rahaa.
Onnekseni, puuro ei maksa paljoa. Syön sitä aamuisin ja iltaisin. Joskus aamuisin syön puuron sijasta hapankorppua, jotten kyllästyisi puuroon. Iltaisin on mukava aina syödä puuroa, kun se täyttää juuri sopivasti, eikä tule sellainen turvonnut olo ja nukahtaminen onnistuu paremmin.
Nyt tosin, olen taas alkanut valvoskelemaan 1-3 asti. Olen väsynyt kun sänkyyn menen, mutta kun avaan kirjan, jota olen alkanut lukemaan, saatan lukea sitä vaikka kuinka kauan. Enkä huomaa kelloa katsella.
Jonakin onnellisena päivänä, on kirjan nimi. On todella mielenkiintoinen. Ehkä se on siksi huono lukea illalla, koska siihen jään koukkuun. Se on juuri sellainen kirja, josta pidän. Siinä ei ole alkua "Olipa kerran", "Eräänä päivänä" yms.. Vaan siinä on nainen, joka kertoo omasta menneisyydestään. Kertoo jonkulle toiselle ihmiselle. Tykkään tuollaisista kirjoista, koska tuntuu kuin keskustelisi jonkun kanssa, vaikka vaan lukee. Siihen uppoutuu sen takia.
Tarvitsisi varmaankin lukea tuota kirjaa päivisin ja vaihtaa joku tylsempi kirja iltalukemiseksi. En ole kuitenkaan niin väsynyt aamuisin, vaikka luenkin sitä kirjaa myöhään. Kirjaa, kun uppoudun lukemaan, rentoudun. Ja onhan seki pääasia ja hyvä asia. Rentoutumista elimistö kaipaa myös, vaikka nukkumisessakin rentoutuu.
Jahha, täytyypi hilpasta. Alkaa kuulumaan siltä et poika heräilis piakkoin :)
maanantai 19. marraskuuta 2012
Takaisin arjessa!
Maanantai pyörähti käyntiin. Tuli nukuttua aika huonosti.
Olin tosi väsynyt ku sänkyyn menin, olin varma et nukahdan melkein heti. No eihän siinä niin käynyt. Katottiin eilen illalla The Walking Dead, ja mun jäi niin paljon päässä taas pörräämään kaikkia ajatuksia siitä ohjelmasta.
Mitä jos joskus kävis oikeasti niin ku siinä ohjelmassa?
Mitä sit tapahtuis? Mulle tai pojalleni?
Sit ajatukset jatku siitä ja en sit enää saanut unta. Liian hyvä mielikuvitusko kiusas? :D
No kuitenki. Aamuste sitte, herättiin pojan kanssa. Aamutoimet siinä pojan kanssa touhuttiin ja sit menin keitteleen itelleni kahvia ja puuroa. Aamupalana toimi nuo. Mitäs sitten lounaaks kehittelis? Tuntuu et jääkaappi ois yhtä tyhjä ku Klamydian yhdessä biisissä: "Jääkaapissa, valo vaan. Homeinen juusto seuranaan. Ne moikkaa mua, Terve vaan! Kiva kun pääsit katsomaan"
Tosin, meijän jääkaapissa ei ollut sitä homeista juustoa. Kyllä siellä ruokaa siis ihan on, en vaan keksi mitä tekis. Jaksaisko sitä tehdä mitään? Jotenki sellanen hippasen laiska fiilis tänään :D
Mittasin nyt sit mittanauhalla vyötärön ympäryksen ja lantion. Vyötärö näytti 78 ja lantio 95. Lantio pienentynyt siitä mitä viimeks mittasin. Vyörätö ei.
Ennen kun tein positiivisen raskaustestin, vyötärö näytti 70cm. Eli sellanen 8senttiä enää siihen. Sentit tippuu tosi nopeesti yleensä. Nyt ei kun en oo päässyt salille. Voi että millai odotan et veronpalautukset tulee ja pääsen sinne. Se paikka jos jokin on mulle ku toinen koti.
Siellä saan ns. nollattua päätä. Nyt täytyy taas alottaa salilla käynti ihan rauhassa. Ei saa heti repästä silleen "Kyl mä ton jaksan nostaa" ja sit on lihakset revähtänyt.
Tässä nyt kuuntelen musiikkia. Poika on päikkäreillä. Jahka se tosta herää, pääsisin suihkussa käymään, jos sit menis pihalle, ellei siel sit ala satamaan just sillon. Nyt ei siltä näytä, mut eihän näistä ilmoista nykyisin tiedä.
Nii, siitä salijutustaki viel. Se ois siitä hyvä, pysyis into liikkumiseen. Tälläsillä tietämättömillä ilmoilla ois aina ihana päästä salille. Ja muutenki sinne ois ihana päästä: Näkee ihmisiä ja tutut mahtavat saliohjaajat ja sais itelleen hien päälle. Se on jotenki sellanen et tuntuu ku elimistöstä lähtis kaikki paha olo pois. Niinku henkisesti ja fyysisesti. Itellä ainaki, jos on paha mieli jostain ja sit touhuaa salilla ni tulee sellanen jaksavaisempi olo. Ja fyysisesti kun muutoksia alkaa näkemään ni tulee aina parempi olo, niin fyysisesti ku henkisesti.
Kaikessa tuntuu olevan tota fyysisesti ja henkisesti metodia. (Voiks sanoo metodia? Oon huono noissa sivistyssanoissa) Suhteessa, perhe-elämässä, liikunnassa, syömisessä, nukkumisessa. Aivan kaikessa. Jos toinen on kunnossa ja toinen ei, ni sillon ei tunnu olevan tasapainossa. Ja sit väsyy siitä. Jännän äärelle näköjään taisin päästä :D
Sit se sanontaki, jonka joskus tais mulle joku asiakas sanoa: "Aina kun on jotain hyvää, paha tulee perässä ja päinvastoin". Tuntuu sekin olevan aika paikkansa pitävä..
Nonni, poitsuli heräs. Tää mami hilpasee pikasuihkuun ja jos sit ulos :)
Olin tosi väsynyt ku sänkyyn menin, olin varma et nukahdan melkein heti. No eihän siinä niin käynyt. Katottiin eilen illalla The Walking Dead, ja mun jäi niin paljon päässä taas pörräämään kaikkia ajatuksia siitä ohjelmasta.
Mitä jos joskus kävis oikeasti niin ku siinä ohjelmassa?
Mitä sit tapahtuis? Mulle tai pojalleni?
Sit ajatukset jatku siitä ja en sit enää saanut unta. Liian hyvä mielikuvitusko kiusas? :D
No kuitenki. Aamuste sitte, herättiin pojan kanssa. Aamutoimet siinä pojan kanssa touhuttiin ja sit menin keitteleen itelleni kahvia ja puuroa. Aamupalana toimi nuo. Mitäs sitten lounaaks kehittelis? Tuntuu et jääkaappi ois yhtä tyhjä ku Klamydian yhdessä biisissä: "Jääkaapissa, valo vaan. Homeinen juusto seuranaan. Ne moikkaa mua, Terve vaan! Kiva kun pääsit katsomaan"
Tosin, meijän jääkaapissa ei ollut sitä homeista juustoa. Kyllä siellä ruokaa siis ihan on, en vaan keksi mitä tekis. Jaksaisko sitä tehdä mitään? Jotenki sellanen hippasen laiska fiilis tänään :D
Mittasin nyt sit mittanauhalla vyötärön ympäryksen ja lantion. Vyötärö näytti 78 ja lantio 95. Lantio pienentynyt siitä mitä viimeks mittasin. Vyörätö ei.
Ennen kun tein positiivisen raskaustestin, vyötärö näytti 70cm. Eli sellanen 8senttiä enää siihen. Sentit tippuu tosi nopeesti yleensä. Nyt ei kun en oo päässyt salille. Voi että millai odotan et veronpalautukset tulee ja pääsen sinne. Se paikka jos jokin on mulle ku toinen koti.
Siellä saan ns. nollattua päätä. Nyt täytyy taas alottaa salilla käynti ihan rauhassa. Ei saa heti repästä silleen "Kyl mä ton jaksan nostaa" ja sit on lihakset revähtänyt.
Tässä nyt kuuntelen musiikkia. Poika on päikkäreillä. Jahka se tosta herää, pääsisin suihkussa käymään, jos sit menis pihalle, ellei siel sit ala satamaan just sillon. Nyt ei siltä näytä, mut eihän näistä ilmoista nykyisin tiedä.
Nii, siitä salijutustaki viel. Se ois siitä hyvä, pysyis into liikkumiseen. Tälläsillä tietämättömillä ilmoilla ois aina ihana päästä salille. Ja muutenki sinne ois ihana päästä: Näkee ihmisiä ja tutut mahtavat saliohjaajat ja sais itelleen hien päälle. Se on jotenki sellanen et tuntuu ku elimistöstä lähtis kaikki paha olo pois. Niinku henkisesti ja fyysisesti. Itellä ainaki, jos on paha mieli jostain ja sit touhuaa salilla ni tulee sellanen jaksavaisempi olo. Ja fyysisesti kun muutoksia alkaa näkemään ni tulee aina parempi olo, niin fyysisesti ku henkisesti.
Kaikessa tuntuu olevan tota fyysisesti ja henkisesti metodia. (Voiks sanoo metodia? Oon huono noissa sivistyssanoissa) Suhteessa, perhe-elämässä, liikunnassa, syömisessä, nukkumisessa. Aivan kaikessa. Jos toinen on kunnossa ja toinen ei, ni sillon ei tunnu olevan tasapainossa. Ja sit väsyy siitä. Jännän äärelle näköjään taisin päästä :D
Sit se sanontaki, jonka joskus tais mulle joku asiakas sanoa: "Aina kun on jotain hyvää, paha tulee perässä ja päinvastoin". Tuntuu sekin olevan aika paikkansa pitävä..
Nonni, poitsuli heräs. Tää mami hilpasee pikasuihkuun ja jos sit ulos :)
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Tässä taas jatketaan. On se kumma, kun viikonloppu tulee, ni se on sit jo ihan yhdessä huokaisussa ohi. Ja jotenki, mä tunnen olevani vaan onnellinen siitä, et se meni ohi nopeasti. (Outoa multa)
Viikonloppuna meni nimittäin aivan päin peetä mun nukkumiseni :D
Eilen tulin kotiin vasta joskus puoli kolmen aikaan. En ollut mitään ryyppäämässä. Mun oli vaan pakko päästä ajeleen ja moikkaan vanhoja kavereita. Niitten kans tuliki sit suusta jäätyä kiinni. Niin moneen vuoteen ei olla nähty, ni ei sitä nyt yhdessä/kahdessa tunnissa kuulumisia vaihdella :)
Aloin nukkumaan vasta joskus puoli 4 aikaan. Kauheesti ajatukset hyppi mielessä, asiasta toiseen.. No, heräsin sitten poikani kanssa joskus puoli 10 aikaan. Silmät on tämän päivän olleet ihan ristissä ja sen kyllä on moni huomannut. En edes muista koska näin kärttyinen olisin ollut. En edes raskausaikana, kun hormoonit hyppi missä sattuu.
Kyllä tekis mieli tännekkin äristä vaikka ja mitä, mut ehkä ärisen sitten vasta kun laitan tämän salaiseksi. Jos edes laitan..:D
Mutta. Taidan huomenna jatkaa kirjoittelemista tänne. Nyt on vaan sellanen olo, ettei tästä kirjottamisesta tuu yhtään mitään :)
Viikonloppuna meni nimittäin aivan päin peetä mun nukkumiseni :D
Eilen tulin kotiin vasta joskus puoli kolmen aikaan. En ollut mitään ryyppäämässä. Mun oli vaan pakko päästä ajeleen ja moikkaan vanhoja kavereita. Niitten kans tuliki sit suusta jäätyä kiinni. Niin moneen vuoteen ei olla nähty, ni ei sitä nyt yhdessä/kahdessa tunnissa kuulumisia vaihdella :)
Aloin nukkumaan vasta joskus puoli 4 aikaan. Kauheesti ajatukset hyppi mielessä, asiasta toiseen.. No, heräsin sitten poikani kanssa joskus puoli 10 aikaan. Silmät on tämän päivän olleet ihan ristissä ja sen kyllä on moni huomannut. En edes muista koska näin kärttyinen olisin ollut. En edes raskausaikana, kun hormoonit hyppi missä sattuu.
Kyllä tekis mieli tännekkin äristä vaikka ja mitä, mut ehkä ärisen sitten vasta kun laitan tämän salaiseksi. Jos edes laitan..:D
Mutta. Taidan huomenna jatkaa kirjoittelemista tänne. Nyt on vaan sellanen olo, ettei tästä kirjottamisesta tuu yhtään mitään :)
perjantai 16. marraskuuta 2012
Päivän mietteitä.
Pitäskö vähän perusjuttuja meikäläisestä kertoa? Siis meinaan niinku ton painon ja muiden suhteen..
Eli, olen 164cm pitkä ja paino toiveissa saada sinne, mitä se oli ennenkuin aloin odottamaan poikaani, eli 61. Mieluiten ehkäpä jopa 60, sitten minulle riittää. Kiinteytyä tahdon.
Jotkut ehkä jopa saattavat ajatella minun olevan sillon liian laiha. Mutta ajatelkoot kuka mitä vaan, mä tiedän mitä teen ja tiedän mitä haluan ja millä tavalla sitä tavoittelen.
Mulle tuli raskauden aikana sellanen 19kiloa, vissiinkin jos nyt oikein muistan. Eli sellasen 80kiloa painoin viimisimmilläni. Sairaalaan mahtoi jäädä... Ööö.. En nyt enää muista yhtään! Oisko ollut sellasen 8-9kiloa?
Muutama kilo tippui sitten imetyksen ja ruokavalion myötä. Ja paino jäi sitten jurrailemaan 66-67. No, sitten sain sen juoksutreenillä noin 64. Sitten se on siinä hyppinyt missä sattuu, mutta tuon alemmaksi se ei ole mennyt. Enkä meinaa ottaa asiasta paineita, niinku sanoin: Pikkuhiljaa.
Kävimme eilen sitten poikani kanssa mun äidin luona (mamman). Ja ajattelin sitten ihan muuten vaan käydä siellä vaa'alla, kun itse en omista. Ja ihan hyvä vaan, koska en koe sitä kotiini tarpeelliseksi.
Iltapaino näytti 63.8
Tuli hiukan omituinen olo. Kuinkas se nyt iltapaino voi näyttää noin? Mutta kai se tekee kun turvotus lähtee ja katsoo mitä suuhun laittaa :) Kyllä tuli hyvä olo. Ja ihan sillä, että jaksan sitten jatkaa tätä elämäntapamuutoksien tavoittelemista.
Jos ja kun saan painoni edes tuohon 61kiloon, alkaa kiinteytys. Sitten myös meinaan pitää sen ettei painoni tule alkamaan 5:lla, koskaan.
Mä en kyllä ymmärrä tavallaan miksi edes kattelen tota painoa. Koska mun mielestä sentit vaikuttaa enemmän.. Ja ne tippuu helpommin. Mutta en aijo senttejä nytten katsoa, katson sitten vasta kun siltä tuntuu.
Sentit tippuu siksi helpommin kun:
Lihas painaa enemmän kuin läski, mutta mahtuu pienempään tilaan.
Toivon tavoitteeni onnistuvan niin että mahdun taas lempparifarkkuihini. Mulla on kolmet lemppari farkut, mutta nuo yhdet tietyt farkut tuntuvat kuin ne olisi tehty mulle. Ne farkut ostin aikoinaan kaveriltani joka sanoi inhoovansa niitä. Maksoinko niistä 5euroa?
Joskus hetkinen taaksepäin (kuukausi?) kokeilin niitä farkkuja ihan muuten vaan. Mahtuivat ylös asti!! JES :D Mutta kun kiinni laittoi, puristivat aikaslailla. Mutta ei se mua masentanut, enimmäkseen nousi innostus: VIELÄ MÄ NOIHIN MAHDUN!
Se muutos, joka nyt tapahtui oli se ruokavalio. Koitan kaiken silleen omalla ajallaan, ei kaikkia haasteita samaan aikaan. Ei tule mitään, liikaa paineita niistä sitten ois.. No kuitenkin, syömisistä. Tänään olen aamupalaksi syönyt/juonut: 2kuppia kahvia + kaksi hapankorppua, päällä juustoa.
Lounaaksi toimi tänään kana-hawaii-jotain pataa, raejuustoa ja salaattia. Juomana toimi maito. Ihan kevyt maito.
Mä en ala käyttämään rasvattomia tuotteita. Mulla on niihin omat perusteeni, mutta en niitä ala avaamaan tähän ^^ Jokainen juo ja syö mitä haluaa, kuhan tuntee olonsa ja vointinsa hyväksi.
Huomasin ton ruokatapojen muutoksella, ettei tule ylimääräistä turvotusta, kun syö sen mitä jaksaa, eikä yhtään enempää. Ja siis suurinasia jonka huomasin oli nukkuminen/nukahtaminen. Nyt parina ehtoona, kun olen mennyt sänkyyn, en ole kauheasti pyörinyt ja hyörinyt, noussut vessaan tai muuta. Aika pian sänkyyn mennessä olen nukahtanut. Siis aika pian, ei kuitenkaan heti. Kyllä puhelimella plapraan hetkisen. Mutten niin kauaa kuin yleensä. JES!! Ehkä tässä samassa tosiaan onnistuu kaksi haastetta :D
Kaksi kärpästä, yhdellä iskulla!
Niin ja silleen by the way: Mun tekstini saattaa pomppia asiasta toiseen, mutta omalla tavallaan pysyä asian tarkoituksessa. Mutta kirjoitan sen, miltä musta tuntuu ja mitä mieleen tulee. En nimittäin aijo miettiä kirjottamisiani, vaan kirjotan kuin vettä vaan.
Eli, olen 164cm pitkä ja paino toiveissa saada sinne, mitä se oli ennenkuin aloin odottamaan poikaani, eli 61. Mieluiten ehkäpä jopa 60, sitten minulle riittää. Kiinteytyä tahdon.
Jotkut ehkä jopa saattavat ajatella minun olevan sillon liian laiha. Mutta ajatelkoot kuka mitä vaan, mä tiedän mitä teen ja tiedän mitä haluan ja millä tavalla sitä tavoittelen.
Mulle tuli raskauden aikana sellanen 19kiloa, vissiinkin jos nyt oikein muistan. Eli sellasen 80kiloa painoin viimisimmilläni. Sairaalaan mahtoi jäädä... Ööö.. En nyt enää muista yhtään! Oisko ollut sellasen 8-9kiloa?
Muutama kilo tippui sitten imetyksen ja ruokavalion myötä. Ja paino jäi sitten jurrailemaan 66-67. No, sitten sain sen juoksutreenillä noin 64. Sitten se on siinä hyppinyt missä sattuu, mutta tuon alemmaksi se ei ole mennyt. Enkä meinaa ottaa asiasta paineita, niinku sanoin: Pikkuhiljaa.
Kävimme eilen sitten poikani kanssa mun äidin luona (mamman). Ja ajattelin sitten ihan muuten vaan käydä siellä vaa'alla, kun itse en omista. Ja ihan hyvä vaan, koska en koe sitä kotiini tarpeelliseksi.
Iltapaino näytti 63.8
Tuli hiukan omituinen olo. Kuinkas se nyt iltapaino voi näyttää noin? Mutta kai se tekee kun turvotus lähtee ja katsoo mitä suuhun laittaa :) Kyllä tuli hyvä olo. Ja ihan sillä, että jaksan sitten jatkaa tätä elämäntapamuutoksien tavoittelemista.
Jos ja kun saan painoni edes tuohon 61kiloon, alkaa kiinteytys. Sitten myös meinaan pitää sen ettei painoni tule alkamaan 5:lla, koskaan.
Mä en kyllä ymmärrä tavallaan miksi edes kattelen tota painoa. Koska mun mielestä sentit vaikuttaa enemmän.. Ja ne tippuu helpommin. Mutta en aijo senttejä nytten katsoa, katson sitten vasta kun siltä tuntuu.
Sentit tippuu siksi helpommin kun:
Lihas painaa enemmän kuin läski, mutta mahtuu pienempään tilaan.
Toivon tavoitteeni onnistuvan niin että mahdun taas lempparifarkkuihini. Mulla on kolmet lemppari farkut, mutta nuo yhdet tietyt farkut tuntuvat kuin ne olisi tehty mulle. Ne farkut ostin aikoinaan kaveriltani joka sanoi inhoovansa niitä. Maksoinko niistä 5euroa?
Joskus hetkinen taaksepäin (kuukausi?) kokeilin niitä farkkuja ihan muuten vaan. Mahtuivat ylös asti!! JES :D Mutta kun kiinni laittoi, puristivat aikaslailla. Mutta ei se mua masentanut, enimmäkseen nousi innostus: VIELÄ MÄ NOIHIN MAHDUN!
Se muutos, joka nyt tapahtui oli se ruokavalio. Koitan kaiken silleen omalla ajallaan, ei kaikkia haasteita samaan aikaan. Ei tule mitään, liikaa paineita niistä sitten ois.. No kuitenkin, syömisistä. Tänään olen aamupalaksi syönyt/juonut: 2kuppia kahvia + kaksi hapankorppua, päällä juustoa.
Lounaaksi toimi tänään kana-hawaii-jotain pataa, raejuustoa ja salaattia. Juomana toimi maito. Ihan kevyt maito.
Mä en ala käyttämään rasvattomia tuotteita. Mulla on niihin omat perusteeni, mutta en niitä ala avaamaan tähän ^^ Jokainen juo ja syö mitä haluaa, kuhan tuntee olonsa ja vointinsa hyväksi.
Huomasin ton ruokatapojen muutoksella, ettei tule ylimääräistä turvotusta, kun syö sen mitä jaksaa, eikä yhtään enempää. Ja siis suurinasia jonka huomasin oli nukkuminen/nukahtaminen. Nyt parina ehtoona, kun olen mennyt sänkyyn, en ole kauheasti pyörinyt ja hyörinyt, noussut vessaan tai muuta. Aika pian sänkyyn mennessä olen nukahtanut. Siis aika pian, ei kuitenkaan heti. Kyllä puhelimella plapraan hetkisen. Mutten niin kauaa kuin yleensä. JES!! Ehkä tässä samassa tosiaan onnistuu kaksi haastetta :D
Kaksi kärpästä, yhdellä iskulla!
Niin ja silleen by the way: Mun tekstini saattaa pomppia asiasta toiseen, mutta omalla tavallaan pysyä asian tarkoituksessa. Mutta kirjoitan sen, miltä musta tuntuu ja mitä mieleen tulee. En nimittäin aijo miettiä kirjottamisiani, vaan kirjotan kuin vettä vaan.
torstai 15. marraskuuta 2012
Muutoksien haasteita miettiessä
On tässä tullut mietittyä, mitkä kaikki asiat tulevat muuttumaan tämän prosessin aikana. On kaikenlaista mitä haluan muuttuvan:
Ja mä olen niin huono haasteiden kanssa. Ehkäpä liian helppo luovuttamaan. Meinasin tän blogi-ideankin luovuttaa, mutta enpäs luovuttanut. Kai voisi sanoa että pisteet siitä, ensimmäinen haaste suoritettu :D
Tulen kirjoittamaan blogia, aina kun on aikaa ja mielenkiintoa kirjoittaa. No, nyt on vähäsen aikaa kirjoittaa, kun poika on päiväunilla..:)
Eilen, mitä muutoksia tuli tehtyä, oli se että aloin tarkkailemaan taas enemmän syömisiäni. Säännöllistin syömisajat, jotta söisin sen 5 kertaa päivässä. Uskon, että kun syömiset saa oikein ja itselleen sopiviksi, onnistuisi tuo nukahtaminen/nukkuminenkin paremmin. Tämän olen jo aijemmin kokenut. Mietin myös poikani kautta, jos pojallani ei olisi tiettyä syömisrytmiä, uni saattaisi ehkä huonontua. Tai ainakin musta tuntuu siltä.
Tutustuin netin kautta samaan aikaan odottaviin äiteihin. Laskettu aikamme oli samassa kuussa. Meistä on tullut aika tiivis porukka. No, netissä kylläkin, mutta on sitä tullut nähtyäkkin heitä. Ei kaikkia, koska kaikki asuvat eri paikkakunnilla. Olen heidän kanssa kahdessa eri ryhmässä facebookissa. Toisessa ryhmässä "käsitellään" enemmän asioita perhe, lapset ja muutenkin tälläinen kaverillinen ryhmä. Siellä puhutaan miltein kaikesta.
Toinen ryhmä on samaisten naikkosten kanssa, mutta ryhmä "käsittää" asiat jotka liittyvät hyvinvointiin, urheiluun, laihtumiseen/kiinteytymiseen. Molemmissa ryhmissä puhutaan niihin liittyvistä asioista ja paljon muutakin. Mutta pääasiassa noista.
Tuon kakkosryhmän, eli tuon "urheiluryhmän" perustin minä, juurikin sen takia että on oma paikka jossa puhua tästä asiasta, ettei asiat sekoitu. Ja sen takia että sieltä saa paljon tukea ja ymmärrystä ja vihjeitä tulevaa varten.
Teimme tuolla ryhmässä vähän sellaisen kisantapaisen haasteen/tavoitteen:
Ei herkkuja, limsoja tai mättöruokia ennen jouluaattoa. Poikkeuksena toimii jos aikoo viettää oman lapsen puolivuotispäiviä tai sitten esim. isänpäivä, jolloi tulee syötyä joitain herkkuja, mutta kohtuudella. Jokaisella on oma haasteensa ja ihmiset kertovat olonsa ja onnistumisensa/epäonnistumisensa kun siltä tuntuu.
Tällä hetkellä koen onnistuneeni tuossa. :) Ei oikeastaan tee edes mieli mitään. Kaupassa kun käyn, en edes huomaa että menen karkkihyllyn ohi. Ennen saatoin jäädä haaveilemaan jostain suklaalevystä ja sen kutsuessa "osta minut, syö minut" meinasin usein mennä lankaan. Mutta ajatus äitini jääkaapin ovessa olevassa magneetti-lappusesta, jossa lukee:
"Vain minuutti huulilla, ikuisuus vyötäröllä"
On saanut mut toisiin aatoksiin. Siinä voisi ollakkin vaikka hyvä tatuointi-idea :D Käsivarteen tuon tekisi, sen näkisi siinä. Se olisi muistilappuna siinä. No, toistaseks hyvin pärjätty ihan omalla muistilla päässäni..:D
Syömisestä puheenollen, pitäisi mennä syömään lounas. Lounaaksi tänään vuorossa jauhelihakeittoa. Kevyttä mutta täyttävää. Juomana toimii ihan lasillinen maitoa. Vesi toimii janojuomana. Maito ruokajuomana. Kahvi aamujuomana.
Odotusaikana en juonut kahvia. Maistelin silloin tällöin. En tainnut paljoa imetysaikanakaan juoda kahvia. Mutta nykyään aamuisin kahvi on paras ystäväni, heti iloisen ja virkeän poikani jälkeen <3
Ja taasen se juttu luisuu sinne sun tänne. Jos sitä menisi syömään, ennenkuin pikkumies herää :)
- Kiinteytyminen/laihdutus
- Positiivinen ja virkeä mieli
- Ahkeruus ja rohkeus
- Myös omanlainen rentoutuminen. Olen huono rentoutumaan.
- Nukkumisen parantuminen
- Tupakan lopetus
Ja mä olen niin huono haasteiden kanssa. Ehkäpä liian helppo luovuttamaan. Meinasin tän blogi-ideankin luovuttaa, mutta enpäs luovuttanut. Kai voisi sanoa että pisteet siitä, ensimmäinen haaste suoritettu :D
Tulen kirjoittamaan blogia, aina kun on aikaa ja mielenkiintoa kirjoittaa. No, nyt on vähäsen aikaa kirjoittaa, kun poika on päiväunilla..:)
Eilen, mitä muutoksia tuli tehtyä, oli se että aloin tarkkailemaan taas enemmän syömisiäni. Säännöllistin syömisajat, jotta söisin sen 5 kertaa päivässä. Uskon, että kun syömiset saa oikein ja itselleen sopiviksi, onnistuisi tuo nukahtaminen/nukkuminenkin paremmin. Tämän olen jo aijemmin kokenut. Mietin myös poikani kautta, jos pojallani ei olisi tiettyä syömisrytmiä, uni saattaisi ehkä huonontua. Tai ainakin musta tuntuu siltä.
Tutustuin netin kautta samaan aikaan odottaviin äiteihin. Laskettu aikamme oli samassa kuussa. Meistä on tullut aika tiivis porukka. No, netissä kylläkin, mutta on sitä tullut nähtyäkkin heitä. Ei kaikkia, koska kaikki asuvat eri paikkakunnilla. Olen heidän kanssa kahdessa eri ryhmässä facebookissa. Toisessa ryhmässä "käsitellään" enemmän asioita perhe, lapset ja muutenkin tälläinen kaverillinen ryhmä. Siellä puhutaan miltein kaikesta.
Toinen ryhmä on samaisten naikkosten kanssa, mutta ryhmä "käsittää" asiat jotka liittyvät hyvinvointiin, urheiluun, laihtumiseen/kiinteytymiseen. Molemmissa ryhmissä puhutaan niihin liittyvistä asioista ja paljon muutakin. Mutta pääasiassa noista.
Tuon kakkosryhmän, eli tuon "urheiluryhmän" perustin minä, juurikin sen takia että on oma paikka jossa puhua tästä asiasta, ettei asiat sekoitu. Ja sen takia että sieltä saa paljon tukea ja ymmärrystä ja vihjeitä tulevaa varten.
Teimme tuolla ryhmässä vähän sellaisen kisantapaisen haasteen/tavoitteen:
Ei herkkuja, limsoja tai mättöruokia ennen jouluaattoa. Poikkeuksena toimii jos aikoo viettää oman lapsen puolivuotispäiviä tai sitten esim. isänpäivä, jolloi tulee syötyä joitain herkkuja, mutta kohtuudella. Jokaisella on oma haasteensa ja ihmiset kertovat olonsa ja onnistumisensa/epäonnistumisensa kun siltä tuntuu.
Tällä hetkellä koen onnistuneeni tuossa. :) Ei oikeastaan tee edes mieli mitään. Kaupassa kun käyn, en edes huomaa että menen karkkihyllyn ohi. Ennen saatoin jäädä haaveilemaan jostain suklaalevystä ja sen kutsuessa "osta minut, syö minut" meinasin usein mennä lankaan. Mutta ajatus äitini jääkaapin ovessa olevassa magneetti-lappusesta, jossa lukee:
"Vain minuutti huulilla, ikuisuus vyötäröllä"
On saanut mut toisiin aatoksiin. Siinä voisi ollakkin vaikka hyvä tatuointi-idea :D Käsivarteen tuon tekisi, sen näkisi siinä. Se olisi muistilappuna siinä. No, toistaseks hyvin pärjätty ihan omalla muistilla päässäni..:D
Syömisestä puheenollen, pitäisi mennä syömään lounas. Lounaaksi tänään vuorossa jauhelihakeittoa. Kevyttä mutta täyttävää. Juomana toimii ihan lasillinen maitoa. Vesi toimii janojuomana. Maito ruokajuomana. Kahvi aamujuomana.
Odotusaikana en juonut kahvia. Maistelin silloin tällöin. En tainnut paljoa imetysaikanakaan juoda kahvia. Mutta nykyään aamuisin kahvi on paras ystäväni, heti iloisen ja virkeän poikani jälkeen <3
Ja taasen se juttu luisuu sinne sun tänne. Jos sitä menisi syömään, ennenkuin pikkumies herää :)
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Tästä se lähtee..
Noniin. Tässä on minun ensimmäinen blogini.
Koskaan ei pitänyt tälläistä tehdä, en oo koskaan ymmärtänyt näitten päälle... No, kaverihan mua tässä auttoi, kun aloin miettimään, että blogi lisäisi motivaatiota. Toivottavasti ainakin. Katsotaanpas miten käy:
Olen 21-vuotias nainen, äiti ja avovaimo. Poikani syntyi puolivuotta sitten, toukokuussa 2012. Olen avoliitossa mieheni kanssa, yhdessä olemme olleet jonkun parisen vuotta. Alku meillä oli vaikea, mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa alkoi suttaantumaan :)
Blogia teen elämäntapamuutoksista. Tahdon olla pojalleni jaksava, terve äiti ja toivon olevani poikani elämässä niin kauan kuin mahdollista. En halua antaa pojalleni sellaista mallia että "vihaisin" itseäni. Tällä meinaan siis sitä, kun nyt en ole tyytyväinen itseeni, olen väsyneen oloinen niin siinä tulee sanottua omalle peilikuvalle "Sä olet ruma ja laiska". Haluan sanoa peiliin "Minä rakastan itseäni. Olen jaksavainen ja pirteä. Olen onnellinen siitä, kuka minä olen". Ja haluan myös oikeasti sitä tarkoittaa.
Kyllä, olen minä tyytyväinen itseeni, jollain tavalla. Mutta väsymyksen ja laiskuuden puolesta en ole. Siksi tämän blogin perustin.
Tulen blogissani kertomaan itsestäni ja näistä tulevista toivotuista muutoksista. Takapakkia tulee, se on varma. Mutta niitä tarvitaan, kun asettaa itselleen tavoitteita. Tavoitteet ovat tällä hetkellä mulle haasteita. Kun koen onnistuvani, uskon että haasteet ovat muuttuneet tavoitteiksi. Siksi aijon kutsua tavoitteitani haasteiksi. Tavoitteen tuntuvat mulle sellaisilta, jotka on helppo myös sivuuttaa ja ajatella "Tuon kerkiää myöhemminkin". Haaste on sellainen, kun se otetaan vastaan, se pitää myös tehdä. Koska on itsensä haastanut. No, ei kenenkään ole pakko tuota pointtia ymmärtää, pääasia että minä sen ymmärrän.:D
Tulen blogissani kertomaan perheestäni ja ystävistäni. En kuitenkaan paljoa, mutta kyllä hekin tähän elämäntapamuutokseen vaikuttavat.
Blogia teen siis elämäntapamuutoksista, johon sisältyy: Oma terveys. Niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Itsevarmuus.. No, nuo oli ensimmäiset jotka mieleen pulpahti :)
Kun kerran tämä on ensimmäinen postaukseni, en tule avaamaan tähän kaikkea, vaan kaikki aukeaa pikkuhiljaa.
Kaikki, mikä tulee nopeesti, sanotaan myös katoavan nopeasti. Siksi: Pikkuhiljaa kaikessa. :)
Koskaan ei pitänyt tälläistä tehdä, en oo koskaan ymmärtänyt näitten päälle... No, kaverihan mua tässä auttoi, kun aloin miettimään, että blogi lisäisi motivaatiota. Toivottavasti ainakin. Katsotaanpas miten käy:
Olen 21-vuotias nainen, äiti ja avovaimo. Poikani syntyi puolivuotta sitten, toukokuussa 2012. Olen avoliitossa mieheni kanssa, yhdessä olemme olleet jonkun parisen vuotta. Alku meillä oli vaikea, mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa alkoi suttaantumaan :)
Blogia teen elämäntapamuutoksista. Tahdon olla pojalleni jaksava, terve äiti ja toivon olevani poikani elämässä niin kauan kuin mahdollista. En halua antaa pojalleni sellaista mallia että "vihaisin" itseäni. Tällä meinaan siis sitä, kun nyt en ole tyytyväinen itseeni, olen väsyneen oloinen niin siinä tulee sanottua omalle peilikuvalle "Sä olet ruma ja laiska". Haluan sanoa peiliin "Minä rakastan itseäni. Olen jaksavainen ja pirteä. Olen onnellinen siitä, kuka minä olen". Ja haluan myös oikeasti sitä tarkoittaa.
Kyllä, olen minä tyytyväinen itseeni, jollain tavalla. Mutta väsymyksen ja laiskuuden puolesta en ole. Siksi tämän blogin perustin.
Tulen blogissani kertomaan itsestäni ja näistä tulevista toivotuista muutoksista. Takapakkia tulee, se on varma. Mutta niitä tarvitaan, kun asettaa itselleen tavoitteita. Tavoitteet ovat tällä hetkellä mulle haasteita. Kun koen onnistuvani, uskon että haasteet ovat muuttuneet tavoitteiksi. Siksi aijon kutsua tavoitteitani haasteiksi. Tavoitteen tuntuvat mulle sellaisilta, jotka on helppo myös sivuuttaa ja ajatella "Tuon kerkiää myöhemminkin". Haaste on sellainen, kun se otetaan vastaan, se pitää myös tehdä. Koska on itsensä haastanut. No, ei kenenkään ole pakko tuota pointtia ymmärtää, pääasia että minä sen ymmärrän.:D
Tulen blogissani kertomaan perheestäni ja ystävistäni. En kuitenkaan paljoa, mutta kyllä hekin tähän elämäntapamuutokseen vaikuttavat.
Blogia teen siis elämäntapamuutoksista, johon sisältyy: Oma terveys. Niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Itsevarmuus.. No, nuo oli ensimmäiset jotka mieleen pulpahti :)
Kun kerran tämä on ensimmäinen postaukseni, en tule avaamaan tähän kaikkea, vaan kaikki aukeaa pikkuhiljaa.
Kaikki, mikä tulee nopeesti, sanotaan myös katoavan nopeasti. Siksi: Pikkuhiljaa kaikessa. :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)